Kannen ja pohjan rimoitus on kitaran luuranko. Kannen rimat vastustavat kielten voimaa, joka pyrkii vääntämään toisaalta tallan irti kannesta ja toisaalta painamaan tallan läpi kannesta. Luuranko ei saa kuitenkaan olla liian jämäkkäkään, koska sen pitäisi myös soida eli värähdellä herkästi. Hyvin rakennettuun kitara kehittyy ajan myötä "mahakumpu" (belly) tallan taakse. Hallittu "massu" kertoo siitä, että rimoitus hoitaa työnsä hyvin, olematta kuitenkaan liian jäykkä. Joku amerikkalainen kitaristi on joskus neuvonut soitinkauppaan astuvaa: Never trust a guitar that hasn't got a belly." Tuen lisäksi kannen rimoitus jakaa kielten värähtelyt tallan alueelta tasaisesti ympäri kantta niin, että kaikki mahdolliset taajuudet löytävät itselleen paikan värähdellä.
Rimoitus tehdään säteen suunnassa halkaistusta kuusesta. Rimat lohkotaan sopivaan kokoon isommasta palasta. Lohkomalla varmistetaan se, että saadaan vahvinta mahdollista ainesta, jossa puun syyt kulkevat suorassa koko riman matkalla. Jos kappaleen syyt "juoksevat ulos" (grain runout), kappale ei välttämättä ole aivan yhtä kestävä kuin vastaava suorasyinen pala.
Kitaraani tulee käsin lohkottu, ohennettu rimoitus Engelmanin kuusesta (Hand-split, scalloped braces of Engelman-spruce). Hienoja markkinointitermejä isossa maailmassa! Suorasyisestä materiaalista rimojen raakavalmistelu oli yllättävän nopea, alle tunnin iltapuhde. Kolmesta raakapuusta yksi kokonainen jäi vielä myöhempien aikojen varalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti