Ehdin tänään vetäisemään ensimmäisen pohjakerroksen shellakkaa koppaan. Rohkenin jättää sekä kaulasta että kopasta pois petsin, jolla mahonkiosat yleensä tummennetaan "vanhan mahongin" sävyyn. Edellisen soittimen kanssa en ollut kovin tyytyväinen petsauksen lopputulokseen, ja kun nyt puut on niin komiat, niin puhukoon vaan puolestaan omilla väreillään.
Ranskalaisessa kiillotuksessa muutama ensimmäinen shellakkakerros levitetään pelkällä puuvillatilkulla suorin vedoin. Näiden ensimmäisten kerrosten nimi englanniksi on "spit coat". Joku ranskalaisen kiillotuksen spesialisti osannee kertoa, miten tämä "sylkitakki" oikein pitäisi kääntää suomeksi. "Sylkitakki"-kerrosten jälkeen vuorossa on mahongin avoimeen syyraketeeseen kuuluvien huokosten täyttäminen. Se tapahtuu hohkakivijauheella, jota jo muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset ennen heitä käyttivät puun hiontaan ja viimeistelyyn. Hienoa, etanolilla kostutettua pölyä hierotaan shellakattuun pintaan melko voimallisesti. Alkoholi sulattaa pinnasta shellakkaa ja Kivijauhe irrottaa puusta pienen pieniä partikkeleita, jotka sitten yhdessä tunkeutuvat puun huokosiin ja täyttävät ne. Helpompaa tehdä kuin selittää. Hyvä englanninkielinen opas taiteen saloihin löytyy ainakin täältä.
Parissa ensimmäisessä kuvassa koko ranskalaisen kiillotuksen välineistö. Puuvillatilkkuja ja tilkun sisään kääritty villainen tullo, meripihkan väristä shellakkaa pullossa liotettuna alkoholiin sekä pussissa vielä varalla, harmaanvalkoista hohkakivijauhetta, etanolia, oliiviöljyä ja lääkeruisku. Kaikkia siis käytetään vain ulkoisesti, kuten ystävän varoitustekstikin muistuttaa.
Alimmissa kuvissa loimusapele hohtelee sylkytakissaan. Ei näytä kovin pahalta kuvissakaan...
Edessä on nyt jokunen viikko hinkkausta yltä, alta ja sivuilta, kunnes kiillottaja näkee peilikuvansa kirkkaasti pinnasta.
1 kommentti:
Mahtavan näkönen! Komiaa on loimu ja kiilto!
Lähetä kommentti