Eteenpäin, aski pikkuinen!

Kolmas ja viimeinen kitara alkaa olla pintakäsittelyvaiheessa. Nyt jos olisi viikko aikaa keskittyä tähän, homma olisi valmis. Viimeiset hionnat vielä koppaan, cocobolon syiden täyttö ja sitten hinkkaamaan shellakkaa. Kaula vaatii vielä hiontaa, se on vasta viilakarkeudessa. Tuntuu siltä, että näitä asioita oikeasti oppii tekemällä. Toistaiseksi olen työn jäljen puolesta kaikkein tyytyväisin tähän viimeiseen. Viime yönä jo unissani soitinkin sillä muuatta virttä ja hyvin soi :)

Kokonaisuus on aika mukavan sopusuhtainen (itse piirretyksi varsinkin). Ruusupuinen talla-aihio saa ensi tiistaina oikean muotonsa. Virityskoneistot ovat second handia, Blueridgen BG-140 -kitarastani, johon vaihdoin aikoinaan laadukkaammat tilalle. Jospa ne tässä saisivat palvella ja pitäisivät pikkuaskin vireessä.

Ruusupuinen otelauta oli SP-elektroniikan halvin malli. Itse tykkään tosi paljon sen rikkaasta kuviosta. Nauhoja on yhteensä 18, ennen kaulan ja kopan liitosta 12. Otelautamerkit ovat abalone-simpukkaa.

Tältä näyttää alapuoli. Olen ajatellut petsata kaulaa punertavalla mahongilla enemmän kopan sävyyn. Tuo raita pohjassa on tosiaankin puussa itsessään olevaa pintakasvua  (sapwood). Pääsin valitsemaan muutamasta setistä kuvien perusteella, ja valkkasin tietysti tämän hurjimman näköisen.

Kaula on vielä karkeahko. Hiottavaa ja pientä muotoiluakin riittää vielä.

Tämä kaulan ja lavan liitoskohdan "timantti" syntyi kai aikoinaan siitä, kun erillinen lapa liimattiin kaulaan eräänlaisella pyrstöliitoksella. Nyttemmin se on koristeellinen yksityiskohta akustisen kitaran rakennustraditiossa. Joidenkin mielestä se kai vähän jäykistää ja vahvistaakin lapaa sen heikoimmasta kohdasta. Kuten kuvasta näkyy, siinäkin on vielä säätämistä.